maanantai, 21. joulukuu 2009

Joulupiparit

Taikinan tein Valion ohjeella:

1 1/2 dl   tummaa siirappia
2 dl   sokeria
250 g   Valio voita
1 rkl   kanelia
1 rkl   inkivääriä
1 rkl   neilikkaa
1/2 tl   suolaa
2   munaa
2 tl   soodaa
9 dl   vehnäjauhoja

Mittaa kattilaan voi, sokeri, siirappi ja mausteet. Kuumenna sekoittaen kunnes seos on tasaista ja jäähdytä.   Sekoita joukkoon munat ja kuivat aineet. Anna hyytyä kylmässä seuraavaan päivään. Leivo piparkakkuja ja paista 6-9 minuuttia 175 asteisessa uunissa. Jäähdytä ja koristele.

tontut:

1261401310_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

lumihiutaleet:

1261401407_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

possut:

1261401385_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

sunnuntai, 20. joulukuu 2009

Wienernougat-kakku

Hyvää kakkua oli! Ohjeen löysin Sitruunamarengin sivuilta: http://helkku.vuodatus.net/blog/category/Hyydykekakut Omaan versiooni tein vain unelmatorttupohjan eli korvasin osan vehnäjauhoista kaakaojauheella. Ja täytteen kahviliköörin sijasta käytin vahvaa kahvia.

1261292621_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

sunnuntai, 20. joulukuu 2009

Kinkkuvoileipäkakkuja

Voileipäkakkuja on tullut tehtyä jonkin verran ja melkein aina käytän tätä samaa ohjetta. Välillä vähän jotain ainesosia vaihdellen tai muuttaen.

Pohjana käytän useimmiten ruis- tai grahampaahtoleipää sekä vehnäleipää. Kostutukseen lihalientä ja täytteeseen laitan kinkkusuikaleita, sulatejuustoa, tuorejuustoa (ruohosipuli tai pippuri), paprikaa, majoneesia ja mausteeksi hiukan ketsuppia. Kasaan kakun niin, että ensimmäiseen väliin tulee punajuurisalaattia, toiseen voileipäpikkelssiä ja maksamakkaraa, kinkkutäytettä sitten kaikkiin muihin.  Päälle teen seoksen majoneesista ja tuorejuustosta ja koristeluun voikin sitten käyttää mitä mieleen tulee. (Tomaattia, kurkkua, paprikaa, persiljaa, juustoraastetta, kinkkuviipaleita, kananmunaa, viinirypäleitä jne.)

1251050948_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1252862489_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

perjantai, 18. joulukuu 2009

Karpalo-rahkakakku

pohja:

200 g kaurakeksejä

n. 50g voita

- Hienonna keksit, lisää sulattetu voi ja painele irtopohjavuoan pohjalle. Anna jähmettyä kylmässä sem aikaa, kun teet täytteen.

täyte:

7 liivatetta

3 dl karpaloita

300g maitorahkaa

4,5 dl kermaa

3 dl sokeria

1,5 tl vaniljasokeria

(2 rkl sitruunamehua)

3 rkl karpalomehua

Soseuta karpalot. Liota liivatteita kylmässä vedessä ennen kuin sulatat ne kuumaan karpalomehuun. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää rahka sekä karpalosose ja sokerit. Lisää hieman jäähtynyt liivateseos samalla sekoittaen. Laita hyytymään kylmään muutamaksi tunniksi. (yön yli)

kiille:

3 liivatetta

1,5 dl karpaloita

0,5 dl sokeria

0,75 dl vettä

Keitä karpaloita vedessä ja siivilöi mehu, lisää loitetut liivatteet ja jäähdytä haaleaksi ennenkuin laitat hyytyneen kakun päälle.

1249418567_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tähän kakkuun en tehnyt kiillettä, vaan koristelin kokoneisilla karpaloilla, kermavaahdolla ja kookoshiutaleilla.

Ja tässä jouluisella koristuksella:

1261401260_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

perjantai, 18. joulukuu 2009

Arabialainen maustekakku (Jallun kakku)

1252862394_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 



200 g voita tai margariinia
3 3/4 dl sokeria
3 kananmunaa
1/4 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
5 dl vehnäjauhoja
3/4 tl suolaa
3/4 tl muskottipähkinää jauhettuna
1 tl kanelia
3 rkl kaakaojauhetta (tummaa)
1/2 tl hienonnettua kaardemummaa
1 tl vaniljasokeria
1/2 sitruunan raastetusta kuoresta
1/2 sitruunanmehu
2 dl kermamaitoa
1 dl karkeaksi rouhittua mantelia

kuorrutus:
100 g voita
1 pkt tomusokeria (200g)
1 munan keltuainen
ripaus kanelia
2 rkl kaakaota
2 rkl kahvia

Vatkaa rasva sokerin kanssa vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen koko ajan vatkaten. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne taikinaan. Lisää lopuksi struunan raastettu kuori ja sitruunamehu, kermamaito ja mantelirouhe. Sekoita pikaisesti tasaiseksi.

Laita kakku hyvin voideltuun ja korppujauhoitettuun isoon vuokaan. Paista 175 asteessa runsas tunti. Kokeile kypsyyttä tikulla.

Tarjolle vietäessä tee kuorrutus ja anna sen jähmettyä hyvin kakun pinnalle. Valmista kuorrutus kiehauttamalla kaikki kuorrutuksen aineet kattilassa. Jäähdytä ja kaada kylmän kakun päälle. Anna jähmettyä hyvin ennen tarjolle viemistä.